
Mikä inspiroi sinua rakentamaan saunan autotalliisi?
Olen ollut automiehiä ihan pikkupojasta lähtien.
Autojakin on kertynyt useampia, joten oli aika lailla selvää, että jos rakennan miesluolan, tulee sen olla autoiluhenkinen.
Yhtä lailla selvää oli sekin, että miesluolaan tulee myös sauna, koska kyllähän sekin liittyy aika lailla suomalaiseen miehiseen illanviettoon, ja tämä siltikin, vaikka päärakennuksessa on jo Harvia Forte Aina Valmis -kiukaalla varustettu sauna.

Kuka suunnitteli saunasi?
Tilasuunnittelu tehtiin yhdessä suunnittelijaystäväni kanssa.
Yhdessä kävimme läpi fiilikset, sekä tietyt yksityiskohdat, joita halusin.
Paikallinen rakennusliike toteutti suunnitelmat ja rakentaminen kesti noin vuoden.

Miksi sauna on sinulle tärkeä?
Sauna rentouttaa, ja siellä ajatukset nollautuvat. Olo on sekä fyysisesti että henkisesti rentoutunut saunomisen jälkeen.
Arjessa saunominen on kiireen johdosta ehkä jäänyt vähemmälle kuin haluaisin, mutta viikonloppuisin tulee saunottua ja lomilla jopa kaksikin kertaa päivässä.
Arkisaunomisessa, kuten kuntoilun jälkeen, on kätevämpää lämmittää päärakennuksen Harvia Forte Aina Valmis -sauna.

Miksi valitsit Harvian Cilindro-kiukaan?
Cilindro on hyvän näköinen kiuas!
Kotini toisessa saunassa on Harvia Forte Aina Valmis -kiuas, joka on toiminut hyvin.
Harvian aluemyyntipäällikö auttoi kiukaan valitsemisessa.

Mitä muuta sinun miesluolastasi löytyy kuin upea sauna?
Miesluola sijaitsee kotini yhteydessä Joensuussa, Suomessa ja se on rakennettu maan alle, jossa miesluolan tulee nimensä mukaisesti sijaitakin.
Luolassa on myös baari, viinikellari ja muuta harrastetilaa, kuten formulasimulaattori ja kuntoilutila.
Töllistelyä voi tehdä myös saunasta käsin, ja jos moottoriajoneuvot eivät satu kiinnostamaan yhtään, voi saunasta katsella myös jokimaisemaa Pielisjoelle.
Päärakennuksen pienemmän saunan yhteydessä on sisäporeamme ja tämän miesluolan edustalla heti saunan ja pesuhuoneen ulkopuolella on ulkoporeamme.